en-Festariruokaa ja -juomaa!

16/09/2022

Ihana festarikesä alkaa olla lopuillaan. Osallistuin Espoon Viinijuhlille ja Tagi on Popiin sekä kaksi kertaa Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumaan. Lisäksi osallistuin kolmeen erilaiseen Dinneri Espoossa -tapahtumaan. Tapahtumien leppoisa ja iloinen tunnelma tarttui heti ja vei mukanaan.

Espoon viinijuhlilla olin työtehtävissä Astra Wines pisteellä. Perjantaina osallistujat olivat nuorempaa artistikattauksen myötä, viinitkin loppuivat hetkeksi, mutta vain hetkeksi. Lauantaina paikalla oli enemmän oman ikäistä osallistujaa ja osallistujat olivat selkeästi kiinnostuneempia siitä, minkälaista viiniä milloinkin haluavat. Eräänkin kanssa keskustelin pitkään kumpi Dezzani Albarossa vai Dezzani Dolcetto Merlot sopisi paremmin Haapsalon kojusta ostettuun hatsapuriin. Tätä varten olenkin juuri ruokien ja juomien yhdistämistä opiskellut, kiinnostavaa.

Tagi on popissa olin lehdistön edustajana ja pääsin seuraamaan myös VIP-ruokailua. VIPin puolella SpoonTagissa Sebastian Kuhlefeltin joukot olivat tehneet hyvää työtä monipuolisen ruokatarjonnan eteen. Tero Kuokkasen tarjoama Minutyn rose sopi todella hyvin ruokaan, kuten hän ehdottikin sekä Espoon oman panimon panema Spoon pale ale.

Radio SuomiRock -lavan edustalla sijaitsivat kaikille osallistujille avoinna olevat erilaiset ruokakojut. Alueelle kävellessä saivat kävijät ensimmäisenä vastaansa Sloppy Tacos. Nuoret yrittäjät Konsta Härmälä ja Mikael Morén kertoivat olevansa ensimmäisillä festareillaan yrittäjinä. Melkeinpä vastapäätä Sloppy Tacosia sijaitsi Keski-Euroopan markkinoilta tuttu, raclettekoju. Asiakkaat saivat valita joko Raclette-perunat tai -leivän. Kivoja uusia festariavauksia ruokatarjonnassa.

Raclette-kojun jälkeen alueelta löytyi tuore espoolainen yrittäjä Kumpi peruna. Kumpi peruna myy vuolukivillä kypsennettyä perunaa. Asiakkaalle peruna muhennetaan voin ja juuston kanssa kuoressaan. Perunan päälle saa valita mieleisensä täytteet. Se peruna oli ihan täydellistä, mielettömän hyvää! Täytteet voidaan muokata tilaisuuden teemaan soveltuviksi.

Lohikeisarin vaunussa myytiin lohirullia. Lohirullissa maistui maukas remoulade, reilusti salaattia ja paikanpäällä avutulella loimutettu lohi. Lohikeisarin kärryn näin ensimmäistä kertaa jo Espoon viinijuhlilla.

Spoonissa oli myynnissä mm Espoon oman panimon valmistamaa Spoon Pale Alea VIP-asiakkaille. Porvoolainen pieni limonaaditehdas toi juomatarjontaan erilaisuutta ja alkoholittomia vaihtoehtoja.

Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumissa Helsingin rautatientorilla oli hyvä kattaus panimoita, kahdella viikolla eri panimot. Pyrin tutustumaan panimoihin monipuolisesti ja se onnistuikin. Ruokatarjontaa jäin miettimään. Oluen kanssa olisi sopinut erittäin hyvin esim artesaanimakkarat.

Kesän festareista jäi kiva kokemus. Olemme selkesti monipuolistamassa ruoka- ja juomatarjoilua ja onnistuneetkin siinä. Odotan  ruokien ja juomien parittamista festareille, siinä työssä olemme vasta alussa. Onnistuu kun hetken pohdimme. Näen myös erilaisten alkoholittomien juomien esilletuomisen tärkeänä esimerkillisenä ja aitona vaihtoehtona kuin myös paikallisen ruoka- ja juomakulttuurin kirkkaamman esilläolon.