en-Mihin minusta on?

07/01/2023

Vuosi kääntyy loppuaan kohti ja on aika summata mennyttä vuotta. Takana on ensimmäinen kokonainen vuosi yrittäjänä. Mikä vuosi se on ollutkaan! Innostava ja mahdollistava sekä ihanan monipuolinen.

Olen ollut innostuneempi työelämästä kuin moniin vuosiin aiemmin. Lisäksi olen opiskellut mm ranskaa ja viinialaa. Toimeksiannot ovat olleet mielenkiintoisia ja monipuolisia, niihin on liittynyt sopivasti liikkuvuutta ja erilaisuutta. Kun yhtälöön lisää miellyttävät ja taitavat yhteistyökumppanit niin paketti on kokonaisuutena erinomainen. Olen nauttinut yrittäjyyden vapaudesta, mahdollisuudesta tehdä työtä silloin kun itselle se tuntuu sopivalta. Se voi olla aikaisin aamulla, virka-aikaan tai viikonloppuna, mutta riippuu minusta eikä työnantajan suosittelemasta virka-ajasta.

Tämän vuoden aikana olen myös löytänyt liikunnan ja tanssi-harrastuksen uudestaan. Viimeksi olen treenannut ja harrastanut teininä, mutta nyt olen palannut iloa tuovien harrastuksienkin pariin.

Ajoittain mietin työelämäni tulevaisuutta. Täytän keväällä 53. Kuinka kauan jaksan myydä itseäni yrittäjänä. Haluaisinko kuitenkin jonkun palkkalistalle säännöllisen kuukausitulon piiriin? Olisinko valmis vielä työllistymään esimerkiksi elintarviketeollisuuteen tai ruokavientiin tai kenties juomateollisuuden pariin. Nämä minua kiinnostaisivat, isosti.

Isoin kynnys on tällä hetkellä rohkeus. Ennen yrittäjyyttä hain useita vuosia erilaisia uusia työhaasteita. Viisikymmentä täytettyäni en päässyt edes haastatteluihin. Olisinko nyt valmis heittämään itseni uudestaan hakemusrumbaan ja odotuksen tunteeseen? Tai itse asiassa olisinko valmis pettymyksen syvään itsetuntoa syövään tunteeseen jos kukaan ei edelleenkään halua edes haastatella viisikymppistä naista.

Osaamista minulla on. Olen KM kotitalousopettaja, ruoka ja juoma-ammattilainen, intohimona sisällöntuotanto, vienti ja kouluttaminen. Olen parhaimmillani konsultoidessani ja kehittäessäni, pitäessäni ruokakursseja ja luentoja ja koulutuksia. Nordic Food and Nordic Diet, ruokavienti ja promootiot kuuluvat myös vahvaan osaamisalueeseeni. Lisäksi pidän tärkeänä ja tuon esiin monissa yhteyksissä ruoan ja juoman muodostamaa kokonaisuutta, myös arjessa yhteisen ruokapöydän äärellä.

Palkkaisiko teistä joku minut vai jatketaanko yrittäjäpohjalta yhteistyötä?

Näillä ajatuksilla haluan toivottaa juuri sinulle rauhallista ja nautinnollista joulun aikaa sekä menestyksellistä uutta vuotta 2023.