en-Suomalainen ruoka - tykkään ja kehtaan sanoa sen ääneen

05/03/2022

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen alkanut aidosti arvostamaan suomalaista puhdasta ruokaamme ja nauttimaan siitä. Nelikymppiseksi asti tuntui, että aina jonkun muun maan ruoka oli parempaa. Mitä ihmettä minulle on tapahtunut? Onko ikääntyminen tuonut minulle makuviisautta? Tai jotain muuta?

Viime vuosien aikana olen ollut aidommin kiinnostunut kuin koskaan suomalaisesta ruoasta, suomalaisista satokausista ja suomalaisista puhtaista mauista. Olen pohtinut paljonkin omaa hyvinvointiani ja tehnyt joitakin muutoksia ruokavalioonikin vuosien mittaan.

Oman makuaistin kehittämiseksi neuvotaan usein, että kokemus pitäisi adjektiivein kuvailla. Mietitäänpä... kun maistan satokauden tuotetta appelsiinia nyt, miltä se maistuu? Kirpeältä, makealta, vähän happamalta ja raikkaalta. Ruokien haistelunkin sanotaan olevan hyödyllistä. Opettelemalla tunnistamaan erilaiset lähellä toisiaan olevat hajut sanotaan kehittävän hajuaistia. Mille tuoksuu korvapuusti? Makealle, lämmölle, kanelille, kardemummalle, kotoisuudelle. Entäs omenapiirakka? Samat hajut, mutta lisänä omenan pehmeys ja makeus.

Se, että nyt viisikymppisenä tunnistan ja osaan kuvailla erilaisia hajuja ja makuja on todennäköisesti yksi syy siihen, että osaan arvostaa suomalaista ruokaa. Suomalaisen ruoan makumaailma sanotaan olevan yksinkertainen, puhdas ja raikas, minä haluan tähän lisätä adjektiivit rauhallinen ja tasapainoinen. Suomalainen ruoka ei kikkaile, vaan luottaa itse raaka-aineeseen.

Viisikymppisen itsetunto on parempi kuin koskaan ennen. Tämän tunnistan ja myönnän. Kaukana ovat oman epävarmuuden vuodet. Tiedän, mitä haluan ja mitä en halua. Tiedän, mistä tykkään ja mistä en. Tiedän, missä olen hyvä ja missä en.

Itsetuntoni on vahvempi kuin koskaan ennen ja myönnän nauttivani suomalaisesta ruoasta. Tiedän, että se on maailman parasta ja uskallan sanoa sen ääneen. Nuorempana en vain uskaltanut myöntää - ainakaan julkisesti.