en-Suomalaiset Aurinkorannikolla - ruokalähettiläitä

25/03/2023

Olin viime viikolla Fuengirolassa neljä päivää. Yksi matkan tarkoitus oli tutustua suomalaisyhteisön toimintaan ja palveluihin. Pelkästään Fuengirolassa asuu säännöllisesti talven ajan 6500 suomalaista, lisäksi lukuun on hyvä lisätä ne tuhannet, jotka käyvät pidempiä tai lyhyempiä jaksoja alueella. Alueella pidempiä jaksoja viettävä ryhmä on kooltaan jo varsin suuri.

Yksi aktiivisesti alueella toimiva yhteisö on Aurinkorannikon Kokoomus. Olin puhumassa Aurinkorannikon Kokoomuksen naisten lounaalla suomalaisista ravitsemussuosituksista ja elintarviketeollisuuden näkymistä. Paikalla oli reilu neljäkymmentä aktiivista naista rohkeine ja mielenkiintoisine kysymyksineen sekä mielipiteineen. Ei Suomessa saada välttämättä tilaisuuksiin tällaista määrää kuulijoita, varsinkaan lounasaikaan. Lisäksi alueella toimii mm suomalainen Lions-yhdistys ja useita harrastusryhmiä. Seurakunnilla on paljon aktiviteetteja. Alueella on myös yrityksiä, joiden palvelut on kohdistettu pääsääntöisesti suomalaisille. Julkaistaanpa alueella jopa suomalaisia lehtiäkin. Pääsinkin tutustumaan mm Ole-lehteen.

Minua kiinnosti, yllätys yllätys, elintarvikeliikkeet niin suomalaiset kuin espanjalaiset. Fuengirolan Los Bollichesin alueella on kolme suomalaista elintarvikeliikettä: Kauppa, La Leona ja New Ewalds. Kaikista kolmesta kaupasta on saatavilla erinomaisen hyvä kattaus suomalaisia tuotteita. Kuorma Suomesta saapuu kauppoihin joka toinen viikko.

Usein olen kuullut kommentteja, miksi pitää syödä suomalaista kun lähtee ulkomaille. Ihan varmasti suomalaisyhteisö nauttii espanjalaisista elintarvikkeista, mutta kyllä myös ne suomalaiset maistuvat. Niinhän ne karjalanpiirakat ja poronkäristys ovat päätyneet pääkaupunkiseudulle ja pizza Lappiin. Ja kun se vatsa voi hyvin suomalaisella kaurapuurolla ja puolukkahillolla niin kannattaahan niillä aloittaa päivänsä churrojen sijaan.

Ihmisen muuttaessa uudelle paikkakunnalle tai uuteen maahan vie hän mukanaan myös osan ruokakulttuurista. Se luo tuttuutta ja turvaa. Näin pitää ollakin. Jotain vanhaa ja jotain uutta ja jotain pysyvää. Muuttoliike mahdollistaa ja edistää suomalaisen ruokakulttuurin leviämistä. Suomalaiset puhtaat ja raikkaat sekä terveelliset elintarvikkeet ovat huippulaatuisia, joita soisi löytyvän laajemminkin ympäri maailman.

Jäin miettimään käytämmekö suomalaisyhteisön mahdollisuutta ruokavientiin ja ruokaimagomme kehittämiseen. Näen suomalaisella elintarvikeviennillä mahdollisuuksia mm maailmalla olevien suomalaisyhteisöjen ja suomalaisten/skandinaavisten elintarvikekauppojen kautta.

Minuakin kiinnostaa työllistää itseni pimeyspakoon marraskuuksi ja tammikuuksi esimerkiksi Aurinkorannikolle tai Kanarian saarille. Jos vaikka erilaiset suomalaisen ruoan kurssit yhteistyössä tuottajien ja paikallisten kauppojen sekä yhteisöjen kautta. Suomalaista ruokaa maailmalle vahvalla pedagogisella otteella.

Tätä työstämään!