en-Suomalaista kalaa

22/08/2022

Kotimaisen kalan syönti on ympäristötekokin. Oikeesti? Kyllä.

Pro Kala ry teetti 2021 tutkimuksen, jonka mukaan 92 prosenttia suomalaisista syö kalaa. Kerran viikossa kalaa syö kolmannes suomalaisista ja kolmannes syö kalaa harvemmin kuin joka toinen viikko. Uuups, aika vähän siis.

2000-luvun alkuvuosina lohi oli Suomen vähittäiskauppojen tärkeimpiä tarjoustuotteita. Edullisimmillaan lohifileitä myytiin jopa alle viiden euron kilohinnalla. 2010-luvun puolivälin jälkeen lohi on harvemmin ollut kampanjatuote. Hintatason nousu johtui lohen tuotannon kasvun hidastumisesta. Norjan rannikon parhaat kasvatuspaikat olivat jo käytössä ja kasvatuslupia oli entistä vaikeampi saada. Norjan kasvattajat pyrkivät myös ajoittamaan tarjontaansa siten, että markkinoilta saatava hinta olisi mahdollisimman hyvä.

Samaan aikaan kuin norjalaisen lohen hinta alkoi nousta, heräsi Suomessa eräänlainen villikalabuumi ja kiinnostus kestävään kalatuotantoon. Yle Luonto teetti vuonna 2021 Taloustutkimuksella kyselyn. Saatujen vastauksien perusteella noin puolet suomalaisista olisivat valmiita lisäämään särkikalojen syöntiä. Mieluiten vastaajat laittaisivat lautasilleen lisää silakkaa, näin tekisi jopa kaksi kolmesta villikaloja syövästä suomalaisesta.

Kalan syömisen esteenä on monilla hinta, saatavuus ja valmistaminen. Viime vuosina on minua erityisesti ilahduttanut uusien erilaisten suomalaisten kalatuotteiden markkinoille tulo. Erilaiset kalasäilykkeet luonnonkalasta ovat aivan huipputasoa. Olen käyttänyt niin asiakastilaisuuksissa, koulutuksissa kuin kotonakin mm Pielisen kalajalosteen, Kuusamon kalan ja Tertin kartanon kalasäilykkeitä. Nämä ovat aivan huippuhyviä. Meillä onkin nykyään aina suomalaista kalaa säilykkeenä kotona, useimmiten savumuikkua.

Aviomieheni insinöörinä kiinnostui Saimaan tuoreen kalankasvatusjärjestelmästä. Hänen myötä meillä onkin useammankin kerran ollut ruokapöydässä kiertovesikasvattamossa Varkaudessa kasvatettua kalaa. Saimaan tuoreen verkkosivujen mukaan "vesi todellakin kiertää jatkuvasti. Matkalla se puhdistetaan suodattamalla, typpiyhdisteitä muutetaan kalalle vaarattomaksi nitraatiksi, hiilidioksidi tuuletetaan pois, PH:ta säädetään, hapetetaan ja varmistetaan että vesi on juuri oikean lämpöistä. Kaiken kukkuraksi kiertovesitekniikka ei kuormita ympäristöä!" Täytyisi varmaankin päästä tutustumaan tähän mielenkiintoiseen laitokseen. Aviomies täytyisi varmaan ottaa mukaan.

Sosiaalisen median puolella Instagramissa olen tutustunut Kalaonni tuotteisiin eli kuopiolaiseen Kalavapriikkiin. Olen saanut pr-lähetyksinä erilaisia näytteitä ja ne ovat olleet mielettömän hyviä. Suomalaista kalaa. Viimeisin hurahdukseni oli Kalaonni-tuotteista kylmäsavustettu hauki. Olin ajatellut tehdä siitä haukitahnaa, mutta oli niin hyvää, että päätyi ateriaan sellaisenaan. Ei ehtinyt tahnaksi. 

Olen ihastellut heidän minimoitua pakkaustapaansa. Se toimii. Kalavapriikin toimintaan kuuluu verkkosivujen mukaan Kalavastuu: "Kalaonnin vastuullisuus on ratkaisuja ja tekoja, aina enemmän kuin vain sanoja. Se on näkyviä ja mitattavia, hyvää mielelle, keholle ja luonnolle tuottavia valintoja. Sitä, että toimimme arvostaen ja reilusti asiakkaitamme, yhteiskuntaa ja ympäristöä kohtaan. Se on rohkeutta olla avoin, julkaista tietoa ja ruokkia keskustelua. Sekä ennen kaikkea, tahtoa olla suunnannäyttäjä, joka luo entistä kestävämpää ruokakulttuuria Suomeen."

Tässä vain muutama suomalainen kalatuote ja esimerkki vastuullisesta suomalaisesta kalatuotannosta.

Ovatko tuttuja sinulle? Voisiko näissä olla tuotteita, joilla sinä saisit lisättyä suomalaisen kalan käyttöä teidän ruokapöydässä? Kireitä siimoja kaikille tai sitten hyviä vastuullisia kalastushetkiä elintarvikekauppojen kala-altailla.