en-Visit WildTaiga

11/12/2022

Kaupallinen yhteistyö
Wild Taiga - kainuulaista ruokaa, luontoa, kulttuuria ja kiireettömyyttä

Kainuulainen Kuhmo-Suomussalmen alueen ruoka kasvaa ja kehittyy metsien, järvien ja soiden antimista. Alueella on vaikuttavaa ja monipuolista kulttuuritoimintaa, joka on vaivatonta yhdistää mielekkääseen ja rentouttavaan liikkumiseen luonnossa.

Marraskuinen hämärähyssyinen matkani painottui ruokakokemukseen. Kokemus se todella olikin. Suurta nautintoa. Useamman meistä soisi pysähtyvän Suomussalmelle tai tekevän mutkan Kuhmoon. Molemmista kunnista löytyy nautintoa niin keholle kuin mielelle ja maukasta ravintoa keholle. Matkani alkoi lumisateessa Espoossa. Ensimmäinen ruokakohteeni oli Pohjois-Karjalan puolella Puukarin pysäkki. Ilta jo hämärtyi saapuessani paikalle. Tuvassa paloivat kynttilät ja Viki-koira kerjäsi rapsutuksia. Taisi tunnistaa minusta meidän Eskon tuoksun.

Puukarin Pysäkki
Puukarin pysäkin Anni tarjoaa puhtaista raaka-aineista karjalaiseen tapaan valmistettua lähiruokaa. Istuimme aterialla Annin kanssa kahdestaan. Yleensä ison pirttipöydän ympärillä istutaan pitkään ja yhdessä nauttien. Nautimme Annin leipomaa leipää ja siemenvoita, luomujuureksia eri muodossaan sekä luomuporsasta. Anni luomuviljelee lähes kaiken tarvitsemansa viljan, 25 hehtaarin alueella ruista, kauraa ja ohraa.

Kesäsesongin aikaan Puukarin pysäkki on avoinna päivittäin, muina aikoina tilausravintolana.

Kuhmo

Kuhmo on hämmentävän vireä kaupunki. Kaupungista löytyy aktiivista kulttuuritoimintaa, upeat kulttuuritilat ja vahva Kalevala-tietämys. Elias Lönnrot keräsi Kalevalan aineistoa näillä seuduilla kuin myös Vienan Karjalassa. UNESCO:n kirjallisuuskaupunki Kuhmossa, metsän ja kulttuurin valtakunnassa järjestetään korkeatasoisia musiikkitapahtumia

Juminkeko on Juminkeko-säätiön ylläpitämä kansallinen ja kansainvälistä kulttuurivaihtoa harjoittava Kalevala-keskus, joka vaalii ja tekee tunnetuksi Kalevalaan liittyvää kulttuuriperinnettä. Hyllystä löytyy mm melkein kaikille kielille käännetyt Kalevalat.

Kuhmo-talo on vaikuttava. Iso Sali sai kylmät väreet kulkemaan selkärankaan pitkin. Kunpa olisin päässyt konserttiin! Pystyin aistimaan salin upean soinnin. Ja se kauneus. Sali on suunniteltu juuri kamarimusiikkia varten. Ensi kesänä on nyt hyvä syy tulla Kuhmon Kamarimusiikin aikaan.

Hotelli Kalevala
Ensimmäisen yön yövyin Hotelli Kalevalassa. En tiennyt upean hotelli-kokonaisuuden olemassaolosta! Jo rakennuksen siluetti oli vaikuttava, kuten myös sisäänkäynti. Huone oli siisti hotellihuone, ikkunasta näkyi järvelle. Nautin toisena matkapäivänäni lounaan hotellilla. Nyt oli hiljainen aika, olin ravintolassa ainoa asiakas. Lounaani pergamenttikala, oli läheisestä Lammasjärvestä pyydettyä kuhaa. Jälkiruoaksi tervajäätelöä. Maistui.

Kaesan kotileipomo ja kahvila
Kaesan kotieipomossa leivotaan edelleen käsityönä, kasvot hymyssä. Oli ilo seurata sitä käsityötä, jolla perinteisiä EU:n nimisuojan saaneita Kainuun rönttösiä leivotaan. Yksi rypyttää ylhäältä alas ja toinen alhaalta ylös. Mukana päivittäisessä leipomotyössä on lähes päivittäin toinen yrittäjistä Henriikka Huusko.

Kaesan kahvila on toinen Kuhmon kahdesta olohuoneesta, toinen on Kuhmo-talo. Kaesan kahvilassa oli heti sen auettua kello seitsemän jo tasainen kuhina kuhmolaisten kokoontuessa tuoreiden leivonnaisten ja aamukahvin äärelle. Erilaisia porukoita kokoontuu Kaesan kahvilan herkkujen äärelle pitkin päivää. Osa porukoista päivittäin. Minun aamiainen oli Kainuun rönttönen ja voitaikinaan leivottu joulutorttu. Niin herkullista.

Kaesa tarjoaa niin perinteisiä kainuulaisia leipomotuotteita kuin myös ajassa olevia herkkutuotteita, kuten täytettyjä croissanteja sekä itsetehtyä gelatoa. Kahvilan miljö on seesteinen ja rauhoittava. Leipomon puolelta kantautuu kahvilaan ihana tuoksu, joka luo omalta osaltaan tunnelmaa kahvilaan. Jos ehdit vain kahville Kuhmossa käydessäsi, suosittelen ehdottomasti käyntiä Kaesan kahvilaan. Joka tapauksessa varaa aikaa ja piipahda kahville Kaesan kahvilaan vaikka jälkiruokareissuna tai ainakin ostamaan eväitä mukaan.

Lentiira
Kuhmosta matka jatkui Lentiiran lomakylään. Yövyin mökissä, jonne sain mukaani illallisen jälkeen aamiaiskorin. Valmistin aamiaisen omaan tahtiini, pidin. Toisen mukillisen kahvia nautin sohvalla ihaillen heräävää maisemaa ja järveä.

Saapuessani Lentiiraan tein vielä valoisan aikaan kävelylenkin. Illan hämärtyessä nautiskelin savusaunasta, avannosta ja pullollisen tervalla maustettua olutta takkatulen äärellä. Rentouttavaa. Saunan jälkeen tapasin yrittäjän Petri Heikkisen ja Sanna Kyllösen. Söimme yhdessä illallisen. Alkuruokana kauden salaatti, pääruokana lähijärvestä saadusta hauesta valmistetut haukipyörykät ja perunaa, jälkiruokana letut marjoilla ja tervasiirapilla. Illan päätti paikallisesta tervalla maustettu vahva likööri

Lentiiran lomakylästä on saatavilla mukavaa mökkimajoitusta, erinomainen savusauna, järviuintimahdollisuus (talvella avanto) sekä sopimuksen mukaan ruokaa. Jos haluat yöpyä mökissä rauhoittuen on Lentiira sinulle silloin hyvä vaihtoehto. Aamiaiskori oli mukava ja maistuva ruokakokemus. Lentiiran lähin ruokakauppa on Kuhmossa, noin puolen tunnin ajomatkan päässä

Suomussalmi

Lentiirasta ajomatkani suuntasi Suomussalmelle. Siirryin matkan varrella poronhoitoalueelle. Yritin tähystellä poroja ajaessani, en nähnyt. Valkoisen talviturkin vaihtaneita jäniksiä näin enemmänkin. Suomussalmella on vaaroja sekä paljon viitoitettuja ulkoilureittejä, niin kävelijöille kuin hiihtäjillekin. Talvisodassa Suomussalmella käytiin ankaria taisteluita. Taistelujen kulkuun voi tutustua Raatteen Portin Talvisotamuseossa.

Kultainen Kukko
Lounaan söin Suomussalmen keskustassa Kultaisessa Kukossa Veikko Huovisen kanssa. Kultainen kukko oli koko ajan täynnä asiakkaita, uusia tuli ja lounas maistui. Osa asiakkaista on käynyt syömässä jo kolmisen kymmentä vuotta joka arkipäivä. Tämä kertonee parhaiten paikan erinomaisesta ruoan tasosta. Paikallista kauden ruokaa, valmistettu vahvalla ammattitaidolla.

Salaattibuffet oli erinomainen. Kattava valikoima värikästä kauden satoa, kruununa jo etukäteen kehutut marinoidut sienet. Olivat ne erinomaisia. Lämpimänä ruokana oli tarjolla mm paikallista kuhaa ja lihakeittoa. Valitsin kylmänä pakkaspäivänä lihakeiton ja jälkiruoaksi samettista vispipuuroa.

Vanha Kurimo
Kultainen Kukko ylläpitää tilausravintolana Vanhan Kurimon viehättävää ravintolatilaa. Ihastuin. Ravintola toimii tilausravintolana ja joulun aikaan Vanhaan Kurimoon katetaan joulupöytäkattaukset. Jos olisin seudulla joulupöytäaikaan menisin varmasti. Vanhan Kurimon miljö ja Kultaisen Kukon erinomainen ruoka olisi yhdistelmä, jonka haluaisin kokea.

Hiljaisen kansan Niittykahvila
Kurimosta matkani jatkui kohtaamaan Hiljainen kansa. Nyt minun oli aika pysähtyä teoksen äärelle. Jopa minä olin hiljaa.... Teos on vaikuttava, laittoi vahvasti miettimään erilaisia tunteita ja persoonia. Kävelin kansan keskellä kaikessa rauhassa, pysähtyen ja hengitellen.

Niittykahvilassa Ritva Huttunen tarjoaa perinteistä myös lähiniityiltä kerättyä ruokaa. " Hiljaisen Kansan Niittykahvilan löydät vanhan heinäpellon pientareelta, sieltä missä heinäpään helma heilahtaa ja savun siivet kantavat pannukahvin kutsua. " Kesäaikaan niittykahvilassa on tarjolla lettuja sekä suolaisella että makealla täytteellä kuin myös lounaspöytä.

Nyt Ritva tarjosi minulle tulen äärellä tuoretta perunarieskaa, kauden kasviksia, juurespihvejä ja jälkiruoaksi juustoleipää lakkahillolla. Ruokajuomana paikallista mustikkamehua. Taas kerran sain nauttia maukasta paikallista kauden ruokaa.

Hiljaisen kansan Niittyravintolasta suuntasin yöpymään Ritvan ylläpitämään Matkustajakoti Kuutamoon Suomussalmelle. Uni maistui jälleen kerran erinomaisesti. Aamulla ennen lähtöäni takaisin Espooseen valmistin aamiaisen Matkustajakodin yhteiskeittiön antimista. Kaurapuuro kuivatuilla puolukoilla maistui kuin myös mukillinen kahvia. Tarjolla olisi ollut myös leipää leikkeleineen sekä mm Kuutamo-leivän ainekset ohjeineen. Maisema lähtiessäni kohti Espoota oli sanoinkuvaamattoman kaunis aamun hämärähyssyssään.

Hämärähyssyn matkailu

WildTaigan alue on erinomainen vierailupaikka perinteiseen sesonkiaikaan. Myös näin hiljaiseen hämärähyssyn aikaan. Olisin voinut viipyä pidempäänkin tehden etätöitä, nauttien kainuulaisesta luonnosta ja ruokaperinteestä. Ja kiireettömyydestä. Se oli läsnä  kaikkialla ja tuntui etelän ihmiselle äärettömän hyvälle. Hämärähyssyn matkalle haluan vielä uudestaan ja juuri Kainuuseen.

Kiitos WildTaiga vieraanvaraisuudestanne. Matkani oli upea. Käy kurkkaamassa https://wildtaiga.fi/ josta löydät lisää loistavia vinkkejä matkallesi Kuhmo-Suomussalmelle.