Espoolainen lounas
Espoolainen lounas
Kun kaupunki on nuori on sen ruokakulttuurikin nuorta. Samalla se on hyvinkin muuttuvaa ja ajan hengessä olevaa. Nuoren muuttoliikkeen voimin rakentuneen kaupungin ruokakulttuuria kuvastaa parhaiten monipuolisuus, mutta samalla vahvat historian juuret. Juuret, jotka kulkevat aikaan jolloin Kuninkaantietä pitkin kuljettiin Turusta Viipuriin Espoon kautta pysähdelleen yöpymään ja ruokailemaan tien varren kestikievareissa.
Espoolainen ruoka on trendikästä, kansainvälisiä makuja sisältävää, mutta suomalaisittain myös juurevaa. Viime viikolla kokoontui Espoon Karhusaareen ruoka-alan toimijoita, kuten tuottajia, ravintoloitsijoita, panimoväkeä viettämään parituntista lounasaikaa. Espoossa innovoidaan, kasvatetaan ja valmistetaan ruokaa. Täällä tuotetaan korkealaatuista, innovatiivista ja selkeästi ympäristönäkökulman huomioivia ruokatuotteita. Elintarvikkeita ja juomia tuotetaan pilke silmäkulmassa, mutta tosissaan ja korkealla laadulla.
Laurean restonomiopiskelijat tuottivat tilaisuuden ohjelman ja ruoan lehtoreiden Aniko Lehtinen ja Henry Lybeck johdolla. Menussa oli upeasti esillä espoolaiset valmistajat sekä historia. Tilaisuus toteutettiin yhteistyössä Visit Espoon kanssa, allekirjoittaneen olleen mukana sparraamassa tapahtuman kokonaistuotantoa.
Alkuruokana tarjottiin moderni perunavelli. Perunavelli sai innoituksensa Leppävaaran historiasta. Kuullun tarinan mukaan Leppävaaran alueella puuhuviloissa on rouvien kerrottu kilvoitelleen parhaimman perunapuuron valmistuksesta sotien jälkeen. Nyt se oli päivitetty moderniksi velliksi, joka maistui upeasti mm palsternakalle.
Pääruokana nautittiin haukiburgerit, joiden kanssa annoksessa oli kaalisalaatti sekä Helsienen osterivinokkaita paahdettuna ja Silmusalaatin salaattia. Burgerin leipä oli Halmeen leipomosta ja haukipihvi Maxin kalasta. Tämä kokonaisuus oli upean espoolainen tuottajiltaan. Ruokajuomana oli espoolaisten pienpanimoiden oluita ja Fat Lizardin Hopply 0% humalavettä. Erinomainen yhdistelmä.
Jälkiruoaksi nautittiin espoolaista raparperia valkosuklaamoussella ja juomana oli Espoon kahvipaahtimon cold-brew.
Tässä vain alkuun nyt espoolaista täällä innovoitua, tuotetttua ja tarjottua ruokaa. Espoo on ruokakaupunki. Meidän tehtävämme on nauttia espoolaisia tuotteita ja espoolaisuudesta.