Holittomuus
Hyvä ruoka ja viini. Grilliruoka ja bisse. Salaatti ja skumppa. Kilistetään! Onhan näitä yhdistelmiä. Monia. Onko meillä sanontaa ruoan ja alkoholittoman juoman yhdistelmälle? Ihan heti ei tule mieleen….
Hyvinvointi, terveelliset elintavat, kestävä kehitys, alkoholittomuus. Trendejä, jotka ovat olleet nousussa jo pidempään. Alkoholittomuus on selkeästi nostamassa päätään voimallisesti. Isot panimot panostavat alkoholittomiin oluisiin, alkoholittomia viinejä näkee ruokakauppojen hyllyillä ja erilaiset uudet alkoholittomat juomat ovat tulleet tarjolle.
Suomessa on pitkään ollut vallalla ajattelu, että alkoholittomat juomat ovat vesi ja maito. Tai, että alkoholittomista juomista ei haluta maksaa kun ei niistä sitä humalaakaan saa. Viime vuosina on ilahduttavasti noussut vallalle ajatus myös alkoholittomien juomien yhdistämisestä ruokaan. Holittomia juomia on hyvä parittaa ruoan kanssa samalla tavalla kuin alkoholillisiakin. Ravintoloissa on tarjolla jo varsin monipuolinen valikoima holittomia vaihtoehtoja ja nyt tarkoitan muita kuin perinteisiä limonadeja. Ruokakaupoissa valikoimaa onkin jo sitten ihan reilusti.
Minä olen tykästynyt viime vuosina yhdistämään kombuchaa ruoan kanssa, usein myös arkena kotona. Hapokkuus, raikkaus ja hiilhappo herättävät makuaistin upeasti. Kombuchoita on olemassa monia erilaisia makuja ja voimakkuuksia. Lempikombucani on viime vuodet ollut Nokkos.co nokkosteestä valmisetut kombuchat. Kokonaan suomalaista, teetä myöten. Olen myös ajoittain käyttänyt punajuuresta valmistettua Rebeetiä ruokajuomana. Sekin on ihan erinomainen ruokajuoma.
Hiihtolomaviikolla Itävallassa maistelin erilaisia alkoholittomia oluita, mutta nautiskelin myös muutamia perinteisiä alkoholittomia juomia lounaiden yhteydessä rinneravintoloissa. Apfrelschorle, SkiWasser ja Almdudler ovat klassikoita, jotka sopivat erinomaisesti mm gulassin, salaatin ja knödeleiden kanssa.
Apfelschorle (ylimmässä kuvassa) valmistetuu sekoittamalla omenamehua ja hiilhapotettua vettä. SkiWasser (alla olevassa kuvassa) valmistetaan sitruunamehusta, vadelmatiivisteestä ja hiilihapotetusta vedestä. Almdudler on itävaltalainen kansallisjuoma, jota on valmistettu vuodesta1957 alkaen. Se valmistetaan 32 Alppien yrtistä, ruokosokerista ja soodavedestä. Resepti on edelleen sama kuin vuonna 1957.
Jäin miettimään onko meillä Suomessa tällaisia klassikkojuomia? Suussani alkoi heti maistumaan arjen ruokajuomaksi esimerkiksi mustikka-schorle tai puolukka-schorle useiden huippuhyvien kombuchoiden lisäksi. Itävallassa en muuten nähnyt viime viikolla missään kombuchaa enkä ole löytänyt nyt täällä Espanjassakaan, jossa kirjoittelen tätä työmatkallani. Eilen nautin kyllä cavaa tuoreen tonnikalapihvin kanssa….