Keräkaali - herkullinen vitamiinipallo 

13.08.2021

Keräkaali jakaa meidän rintamalinjat kahtia. Siitä joko pitää tai sitten ei. Minä kuulun niihin, jotka pitävät. Olen aina pitänyt. Ja niin pitävät lapsemmekin. Jo lapsuuden kodissani syötiin kaalia usein joko raakana tai kypsennettynä. Niin syödään meilläkin. 

Keräkaali on ravitsemukseltaan huippu tuote. Siinä on reilusti erilaisia vitamiineja ja kuituja sekä vähän kaloreita, 31 kcal/100 g (fineli.fi). Keräkaalista saa erityisesti C, E ja K-vitamiineja sekä kalsiumia, kaliumia, mangaania, rautaa ja seleeniä (fineli.fi). Kaalin ravintoaineet ovat parhaimmillaan raakana, kypsennettynäkin niitä on vielä jäljellä oikein hyvin.

Kaaliruoan valmistuksen tuntee omassa nenässään, jo kaukaakin. Tuoksu ei ole parhaimmasta päästä jos vertaa esimerkiksi pullan paistamisesta tulevaan tuoksuun. Mutta maku onkin sitten ihan jotain muuta.

Minä käytän keräkaalia ruoanvalmistuksessa usein, lähes päivittäin. Usein teen kaalisalaattia valmiiksi jääkaappiin, josta sitten annostelen eri yhteyksissä sitä tarjolle. Jos ei ole valmista kaalisalaattia niin ainakin sitten on kaalia ohuiksi suikaleiksi leikattuna vihersalaatin joukossa. Kuvassa se on osana lounasannostani muutama päivä sitten. 

Kaalisalaattini on hyvin yksin kertainen:

Kaalisalaatti

Tarvittavat välineet: leikkuulauta, raastin, kuorimaveitsi, kokkiveitsi, kulho

1/2 keskikokoinen kaali

2 porkkanaa

3 dl paksua maustamatonta jogurttia

  1. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi
  2. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi
  3. Lisää salaattiainekset kulhoon jogurtin kanss
  4. Sekoita keskenään ja anna salaatin maustua jääkaapissa
Nopea lounassalaatti
Nopea lounassalaatti