Kaupunkibrändiä ruoan avulla

05.04.2022

Kaksi vuotta on tullut matkailua Suomessa ja tutustuttua myös maakuntiemme ruokakulttuuriin. Koen matkustaessa, eikä vain ulkomailla, oleellisena osana nauttia paikallista ruokaa. Osassa kohteista paikallisen ruoan löytäminen resepteineen ruokakaupasta on ollut helppoa ja osassa en sitä ole onnistunut lainkaan huomaamaan. Oli eräskin laskettelureissu Suomessa kun söimme matkan ajan tasan samoja ruokia kuin kotona Espoossa. Rehellisesti sanottuna aika noloa. Paikallisuus jäi kokematta muuten kuin maisemien, laskettelurinteiden, latujen ja ravintolan kautta. Toisin oli hiihtolomalla Dolomiiteila, josta oheinen kuva gulassikeitosta. Sitä on tarjolla ja se on paikallista.

Perinteinen ruokakulttuurimme muuttuu ja kehittyy. Se on iloinen asia. Viimeisimmällä kotimaanmatkalla Nurmeksessa Bomballa oli upeasti tuotu esiin myös karjalainen ruokaperinne. Sokos hotellin aamiaisella oli tarjolla mm karjalanpiirakoita ja paikallisia Pielisen kalan savumuikkuja. Näin se pitää olla. Se, että ruokakulttuuri muuttuu ja kehittyy on erinomainen asia. Sen paikallisuuden pitää kuitenkin näkyä. Voihan fish & chips olla valmistettu vaikka paikallisesta suomalaisesta kalasta ja perunoista.

Meillä on alueellisesti selkeitä ruokaperinnekohteita kuten Karjala ja Lappi. Ahvenanmaalaiset ovat erinomaisia oman omaleimaisen ruokakulttuurinsa brändäämisessä. Monessa maakunnassa saati sitten kaupungissa ruokaperinteeseen ja -kulttuurin määrittäminen onkin jo vaikeampaa.

Viimeksi olin tilaisuudessa, jossa oli tarjolla aamiainen. Se oli hyvä ja kattava, mutta jäi ilmaan.... Oliko siinä mitään paikallista tai olisiko siinä voinut olla? Minulle syntyy espoolaisesta ruokakulttuurista vahva kuva mm Halmeen leipomon leipomotuotteista ja erilaisista silakkaruoista sekä täällä tehdyistä ruokainnovaatioista. Jos espoolaista tai uusmaalaista oli tällä aamiaisella tarjolla, ei se ainakaan näkynyt tai tullut ilmi.

Entäs kun kyseessä on kansainvälinen konferenssivieras, turisti, suomalainen matkalainen. Hänkin on kiinnostunut paikallisesta ruokakulttuurista, ei pelkästään vatsan täyttämisen takia vaan kokeakseen myös paikallisuutta. Jokainen syö useamman kerran päivässä. Varsinkin vierailukohteissa olisi hyvä ja helppoakin tuoda esille paikallista ruokaa ja ruokakulttuuria.

Kyse on enemmän siitä, että emme ole asiaa niin ajatelleet. Nyt on aika ajatella. Ruoka on oleellinen osa kokemusta.