Kieltä voi oppia valmistamalla ruokaa

02.12.2021

Eilen minulla oli ihana live Zoomissa - vardagsmat och nya matvindar Mothers in Business organisaation jäsenille Rohkeasti ruotsiksi -hankkeen puitteissa. Koko live ruotsiksi, resepti ja ruoanvalmistuskin. Ihanaa rohkeutta ja heittäytymistä osallistujilta, valmistaa ruokaa ohjatusti ei omalla äidinkielellään vaan toisella kotimaisella kielellämme.

Tapahtumassa oli avoin ja leppoisa tunnelma ja siitä jäi itsellekin hyvä mieli. Ruotsi ei ole minunkaan äidinkieli, joten sain itsekin tsempata ihan oikeasti. Jag gillade det - mycket!

Olen pidempään opettanut erilaisissa ympäristöissä Suomeen muuttaneita ulkomaalaistaustaisia henkilöitä peruskoulussa, aikuisten perusopetuksessa ja vapaan sivistystyön kursseilla. Olen toiminut huomaamattani myös kielen opettajana. Jos ei ole suomalaisille teineille tutut termit kieuhuminen, kiehauttaminen, keittäminen ja hauduttaminen niin eivät ne ole helppoja juuri Suomeen muuttaneillekaan. Ruoka ja sen valmistaminen on erinomainen keino kotouttamiseen ja kielemme opiskeluun.

Olen pitänyt kursseja myös englanniksi, cooking in English ja baking in English. Näissä on ollut ilo huomata termistön tuleminen tutuksi ja osallistujien rohkeuden lisääntyminen käyttää mm englanninkielisten blogien ja lehtien reseptejä.

Tampereen yliopiston verkkosivustolta löytyy kattava kokonaisuus Opas maahanmuuttajalääkäreille ja työyhteisölle. Tästä kokonaisuudesta löytyy monta asiaa, joita voimme soveltaa myös muihin ammatteihin ja työtehtäviin. Hyvänä lähtökohtana on oppaastakin löytyvä asia "työyhteisön yhteisenä kielenä on hyvä pitää suomi heti alusta alkaen".

Suomen kielen käyttö yhdistettynä vahvaan käytännön tekemiseen luo erinomaisen tavan oppia meidän kieltä. "Oppijan kielessä tärkeintä ei ole virheettömyys vaan ymmärrettävyys", tämä onkin se tärkeä asia, joka kannattaa huomioida myös käytännön kautta opettavia kuten vaikka erilaisilla ruokakursseilla. Tämä toimii myös opetettaessa vieraita kieliä. Tärkeä muistaa.

Lähde

https://sites.tuni.fi/opas-maahanmuuttajalaakareille-ja-tyoyhteisoille/opas/luku-3/kohta-3-3/