Kurpitsaa, olutta ja hiilineutraaliutta

12.09.2022

Olutta, kurpitsaa ja hiilineutraaliutta

Sain kutsun osallistua Sinebrychoffin ja Satokausikalenterin yhteistyölounaalle ravintola Helsingerissä. Lounaan teemana oli kurpitsa ja oluet, sesongin maukkaat ja maltaiset maut. Niitä sitten lounaasta löytyikin, maistuvaa viiden ruokalajin ja juomaparin verran.

Minut vaikutti tilaisuuden vahva ympäristötietoinen ote. Sinebrychoff on tehnyt pohjoismaiden vanhimpana panimona paljon työtä kestävän kehityksen eteen. Hiilineutraali panimo on ollut vuodesta 2021 alkaen. Wow. Sinebrychoffilla on sitouduttu ilmastonmuutoksen torjuntaan ja tieteeseen perustuviin ilmastotavoitteisiin (Science Based Targets), jotta ilmastonmuutos saadaan rajoitetuksi 1,5 asteeseen.

Kurpitsan valinta ruokaraaka-aineeksi oli hieno ajatus. Kurpitsoiden laaja ja monipuolinen saatavuus on isolta osaltaan kiitosta Satokausikalenterin pitkäjänteisestä työstä. Tilaisuudessa todetitiinkin kupritsoiden olevan tänä päivänä kasvikunnan oluita - erilaisia kurpitsoita saatavilla yhtä laajasti kuin erilaisia oluitakin.

Ensimmäisena ruokana tarjoiltiin hokkaidokurpitsakeitto, jonka pariksi oli valittu Koff Sour. Sourin hapokkuus ja lievä sitruksisuus parittui kivasti samettisen pehmeän kurpitsakeiton kanssa. Struktuuria keittoon toi voissa haudutetttu hummeri ja mallasleipäkrutongit. Koffin sourit olivatkin minulle uusi tuttavuus. Kesän aikana olen nauttinut useampia erilaisia pienpanimoiden hapanoluita, joista olen pitänyt. Nyt tarjottu sour oli mukava tuttavuus. Koff sour on kaikessa yksinkertaisuudessaan hapanolut, jossa ei ole usein hapanoluisiin tuotu marjan tai hedelmän makua.

Toisena ruokalajina saimme nauttia kurpitsagnoccheja, joiden makuparina Koff Jouluolut, wieniläistyylinen lagerolut. Kolmantena makuparina täytetty spagettikurpitsa ja juomana myös jouluolut, mutta nyt Karhu jouluolut. Tämä makupari oli minusta erinomainen. Spagettikurpitsan kevyt ja pehmeä maku yhdessä mm juuston ja kanttareillien kanssa maistui erinomaisesti Karhu jouluolut eli amber lagerin kanssa. Upea meripihkan väri oluessa näytti erityisen kauniilta vaalean ruoka-annoksen kanssa.

Paimenenpiiras myskikurpitsasta nautittiin Karhu stoutin kanssa. Stoutin täyteläinen ja maltainen maku toi sopivasti esiin paimenpiiraan miedon maun. Lisäsimme paimenpiiras-annokseen vielä pöydässä sormisuolaa ja nyt makuyhdistelmä hiveli. Stoutin täyteläisyys pääsi näin vielä paremmin esiin.

Jälkiruoka oli se, jota todella odotin. Minulta oli aina mennyt ohitse kun saatavilla on ollut Laku porteria. Olin vain kuullut kehuttavan. En ihmettele, että se on loppunut nopeasti. Hurmaava lakun maku tulee upeasti makunystyröihin. Nyt Laku porter oli yhdistettynä suklaavanukkaaseen. Suklaavanukas oli varsin voimakkaan tummasuklainen, joten minusta laku porter ei päässyt ihan niin hyvin esiin kuin olisin toivonut. Kotona otan tämän makuparin varmasti testiin. Todennäköisesti valmistukseen pääsee suklaamousse, jonka päälle paahdetta pähkinää ja juomaksi Laku porter.

Ai niin. Tervetuliaismaljana tarjottiin Somersby Winter cider. Tuoksultaan ja maultaan muistutus tulevasta joulukaudesta.