Lounas on työhyvinvointikysymys

16.01.2023

Viime viikkoina on uutisoitu ruoan hinnan noususta, ravintolaruokailun hinnannoususta, vähenevistä ravintoloiden asiakasmääristä, kasvisten menekin vähenemisestä ja suomalaisten ravitsemustottumusten muuttumisesta. Aikamoisia otsikoita ja muuttuvaa tilannekuvaa.

Elinkustannusten sekä lounashintojen noustessa siirtyvät monet ruokailemaan omien eväiden ääreen työpaikan taukotilojen pöytien ääreen. Miten käy monipuolisen kasvisten syönnin? Entäs monipuolisen proteiinin saannin tai ylipäänsä monipuolisen ruokailun. Tai jaksaminen?

Yhdessä syöminen työpäivän aikana on työhyvinvointikysymys. Lounaan siirtyessä vahvemmin eväiden nauttimiseen rapauttaa se myös yhdessäsyömisen -kulttuuria, joka Suomessa on jo muutenkin vähäisintä OECD-maista. Syödessä yhteisen pöydän ääressä keskustellaan monista asioista, vaikestakin, ihan huomaamatta. Ruokapöydän äärellä keskustelu on yleensä rentoa ja monipuolista. Omat eväät saattavat houkutella syömään tietokoneen tai kännykän äärellä aikaan jolloin muut eivät ole ruokailemassa tai ainakin kiireiseltä näyttäen omaan laitteeseen tukeutuen.

Haluaisinkin laittaa haasteen työpaikoille omia eväitä kultaistavassa ajassa - yhteiset eväät. Onnistuisiko? Jos vaikka viiden hengen jääkaappibuffet-ryhmiä, jossa tuontivastuut kiertävät. Ideoin muutaman yhteisen lounasbuffetin-aihion keskustelun ja idean työstämiseksi. Olisiko ideaa?

Ensimmäisellä viikolla salaatti-buffet. Yksi tuo vihreät, toinen värikkäät, kolmas keitetyt kananmunat, neljäs kalan tai lihan tai kasvislisukkeen, viides leivän. Jääkaapissa valmiina pari erilaista salaattikastiketta ja kuivakaapissa siemeniä, pähkinöitä yms

Seuraavalla viikolla keittobuffet-ryhmä joka päivä yksi tuo kaikille viidelle mukanaan keiton ja leivän: maanantaina kasvissosekeitto, raejuustoa ja leipä, tiistaina kalakeitto ja leipä sekä hedelmä, keskiviikkona minestronekeitto ja leipä, torstaina hernekeitto ja näkkileipä, perjantaina broilerkeitto ja vaalea leipä.

Lounas on yksi työhyvinvoinnin perusasioita. Työpäivän aikaisia lounaita on noin 200 vuodessa työssäkäyvillä henkilöillä. Ei ole merkityksentöntä, mitä nauttii 200 kertaa vuodessa. Suurin osa meistä haluaa syödä terveellisesti. Se, kuinka yksinkertaista terveellisesti ja monipuolisesti syöminen on ei ole itsestään selvää.