Salossa osataan ruoka
Salossa osataan paikallinen ruoka. No onhan Varsinais-Suomi Suomen vilja-aitta ja Salo osaltaan maamme suurin maatalouskaupunki. Kyllä, suurin kun mitataan liikevaihdolla.
Miten ihmeessä salolaiset ovat tähän tulleet? Salo on maantieteellisesti ihanteellinen paikka maataloudelle. Kaupunki sijaitsee viljelyyn soveltuvalla alueella, jossa on hyvä ilmasto ja maaperä. Salossa viljellään laaja valikoima viljaa, kuten vehnää, ohraa, spelttiä ja kauraa. Lisäksi kaupungissa tuotetaan runsaasti kasviksia mm. perunoita, juureksia ja marjoja. Salossa on myös merkittävä määrä karjatiloja, joilla kasvatetaan lehmiä, sikoja ja muita maatilan eläimiä. Oman osuutensa historiaan ja menestykseen on luonut Salon kautta kulkenut Postireitti ja Kuninkaantie. Reitin kartanot ja kestikievarit olivat jo aikoinaan ruoan edelläkävijöitä.
Maatalous on Salossa vahvasti juurtunut osaksi paikallista kulttuuria ja perinnettä. Kaupungin maataloustuottajat ovat omistautuneita ja ammattitaitoisia. Heidän työnsä tuottaa korkealaatuisia maataloustuotteita. Salolaiset maanviljelijät ja eläintenkasvattajat hyödyntävät moderneja maatalouskäytäntöjä ja teknologioita, mikä tekee toiminnasta tehokasta ja kestävää. Tästä esimerkkinä mm härkäpapuja viljelevä ja jalostava Karviaisten tila ja heidän Voima-Papu -tuoteperhe.
Salo on tunnettu myös maataloustuotteiden jalostuksesta. Kaupungissa toimii useita elintarvikeyrityksiä, jotka jalostavat paikallisesti tuotettuja raaka-aineita laadukkaiksi ja kuluttajaystävällisiksi tuotteiksi. Näihin kuuluvat esimerkiksi leipomot, meijerit, lihanjalostajat ja puutarhatalousyritykset. Salolaiset maataloustuotteet ovat arvostettuja sekä kotimarkkinoilla että kansainvälisesti. Hyvänä esimerkkinä jalostuksesta ovat mm Lepola Drinks siidereillään, Meritalo hilloillaan ja Hallonmäen tila vadelmatuotteillaan ja siidereillä sekä Veljesten kurkut.
Mikä parasta? Salolaiset osaavat tuoda paikallisen ruoan myös pöytään niin omiin kuin vierailijoidenkin. Tässä onkin jo taito, jota toivoo kohtaavansa useamminkin. Minä pääsin nauttimaan kokonaisen menun, jonka kaikki osaset olivat Salosta. Ja kaikki olivat aivan superhyviä.
Kiitos VisitSalo ja YritysSalo erinomaisesta pressimatkasta.