Suomalaista ruokaa matkailijoille
Suomalainen ruoka on herkullista, monipuolista, korkealaatuista ja puhdasta. Mitä muuta tarvitaan?
Suomalaiset ovat harrastaneet pari viime vuotta kotimaan matkailua sattuneesta maailman tilanteesta johtuen. Kotimaan matkailun arvostaminen jatkanee voittokulkuaan. Usein olen havahtunut matkustaessani Suomessa suomalaisen saatika paikallisen ruoan saannin vaikeuteen. Tässä meillä olisi opittavaa muualta maailmalta tai vaikka ihan kotimaiselta Ahvenanmaalta. Yritäpä Ahvenanmaalla saada jotain muuta kuin paikallista, ei oikein onnistu. Ja hyvä niin.
Taloustutkimuksen Kuluttajatrendien 2022 mukaan mm
Vastuullisuus jatkaa vääjäämätöntä kulkuaan
Hyvinvointitrendi ravistelee juomahyllyjä - alkoholittoman jano ei sammu
Mitä nämä trendit tarkoittavat kotimaan matkailulle ja sen ruokatarjonnalle?
Kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia vastuullisuudesta ja hyvinvoinnista. Tähän on vastattava. Tänä päivänä ei riitä rinnekahvilassa, latukodassa tai paikallisessa ravintolassa nakkikori ja saksalainen virvoitusjuoma. Nyt on kysyntää mm paikallisesta kalasta tehdylle perinteiselle kalakeitolle, uuniperunoille tuoreilla täytteillä, tuoreelle paikalliselle leipätuotteelle ja kotimaisille virvoitusjuomille myös alkoholittomille vaihtoehdoille kuten kombuchat. Teimmekin Wild Taigan kanssa yhdessä
Kotimaiset ja paikalliset tuotteet on saatava aktiivisesti esille ja kuluttajien sekä matkailijoiden helposti hankittavaksi. Tuotteiden on oltava helposti havaittavissa paikallisiksi. Lisäksi matkailijoiden on oltava helppo hankkia tuotteita kotiin esim jo ravintolasta.
Tammikuun alussa matkustin Kainuuseen, jossa toteutin yhdessä Wild Taigan kanssa mökkiruoka -projektin. Alueen vuokramökkien mökkikansioista pitäisi löytyä sekä poronkäristysleipien että kainuulaisen kalakeiton resepti. Ajatuksena on Kainuuseen matkailevien voivan vuokramökeissään valmistaa paikallistakin ruokaa. Päästää heidät lähemmäksi paikallisuutta ja paikalliskulttuuria ruoan kautta. Me ainakin pääsimme näiden makujen kautta. Lisäksi nautimme useampana päivänä Kaesan kahvilan paikallisherkuista.
Maaliskuussa kävin Bomballa, jossa asuimme Sokos Hotel Bomban huoneistossa, vuokrahintaan kuului hotelliaamiainen. Bomban aamiaispöydässä oli upeasti esillä paikalliset karjalanpiirakat ja savumuikut. Näin se pitää olla. Täälläkin käytimme vuokramökissä ja retkieväänä paikallisia tuotteita. Mm paikalliset Pielispakarin rahkapullat maistuivat erinomaisesti lumikenkäretken tauolla.
Meillä on erinomaiset tuotteet, joita toivottavasti uskallamme tuoda vahvasti esille. Matkailijat niin ulkomaalaiset ja kotimaiset kaipaavat, suorastaan janoavat paikallisuutta. Otetaan tästä koppi! Tartutaan trendeihin ja tehdään suomalaisesta ruoasta entistä vetovoimaisempi.
Jos kaipaat tuotteistamiseen, fasilitointiin tai ideointiin apua, laita viestiä kati@katipohjanmaa.fi
Lähde https://www.taloustutkimus.fi/ajankohtaista/uutisia/ruokatrendit-2022.html