Treenaa, syö ja lepää - toistetaan kolme kertaa päivässä
Olihan upeaa, suorastaan törkeän upeaa. Viikko sujahti vauhdilla treenin, syömisen ja lepäämisen kolme kertaa päivässä toistuvassa syklissä MyBnB Live Boot Campilla Gran Canarialla Melonerasissa.
Jännitin etukäteen ihan hurjasti kuinka pärjään kolme treeniä päivässä sisältävässä päiväohjelmassa. Pärjäsin ja voitin itseni joka päivä. En olekaan surkki vaan vielä ihan kehittyvä ja treenaamaankin oppiva yksilö. Ja dyynijuoksu, siitäkin selvisin, todellisena itseni voittajana. Erilaiset dynaamiset ja restoratiiviset kehoa huoltavat treenit olivat tutumpia minulle jo entuudestaan. Melonerasissa aamun kehoa herättävä harjoitus tehtiin päivittäin hiekkarannalla meren kohistessa vierellä. Oijoijoijoi, ihanaa. Päivän rytmi treenaa, syö ja lepää antoi hyvän kolmesti päivässä toistuvan syklin. Lepo oli nautinnollista suorittaa biksuillen.
Ruokailutapojeni muutoksen olin aloittanut muutama päivä ennen lähtöä. Koko viikon pystyin tiukasti olemaan ilman herkkuvatien tarjontaa. Niitä olisi ollut tarjollla vaikka mitä laajoissa ja monenkattavissa buffet-pöydissä sekä aamiaisella että illallisilla Pystyin valitsemaan ne terveellisemmät vaihtoehdot, jotka olivat herkkuja nekin. Mereneläviä nautiskelin, joka aterialla. Ja ne hedelmät, jotka ovat saaneet kypsyä rauhassa valossa ja lämmössä, ovat vaan niin ihanan maukkaita.
Seuraava My BnB Live Bootcamp on Mallorcalla toukokuussa. Aion lähteä matkaan uudestaan. Ennen sitä, miten tästä eteenpäin? Olisihan hyvä olla paremmassa kunnossa kuin nyt sitten toukokuussa.
Ruokavaliokysymys on haastava. Ammattisyöjänä ja -juojana tilanteet ovat ajoittain - ei niin helppoja. Niistä selviää kun saan luotua pelisäännöt, jotka ovat noudatettavissa. Makeasta on helppo (onko muka?) kieltäytyä. Annoskokokin pitää jäädä siihen yhteen lautaselliseen eli santsausta en tarvitse. Syömistä on vahdattava, mutta ei liiaksi. Kyllä viiskakkosen pitää myös osata olla vapaa ja nauttia.
Entäs se treenaus. Tähän asti liikuntaohjelmassani on ollut päivittäin koiramme lenkittämistä ja tästä syksystä myös kaksi kertaa viikossa Dance-tunti. Juuri laitoin kalenteriini Anna Saivosalmen perjantai-aamujen My BnB Live aamucircuitit. Ylihuomenna sitten ensimmäistä kertaa livenä mukana. Kalenteriin päätyi myös Sari Niskasen MyBnb lauantai-aamujen aamuherättely. Tulevana lauantaina aloitankin aamun Sarin mukana.
BootCampin lopputulemana viikottaiseen liikuntakalenteriini ja siis ihan oikeaan sähköiseen kalenteriini on nyt kirjattuna kaksi viikoittaista My BnB Live-harjoitusta kesäkuun loppuun asti. Liikunnan lisäämisen ohella ruokavaliomuutokset saavat jatkoa ja jäävät toivottavasti pysyväksi. Pysyväksi niin, että ajoittain herkuttelu on jo sallittuakin.