Elämässä on vaiheita, jotka huomaa vasta kun ne ovat jo vaihtuneet seuraavaan. Eilen koimme yhden niistä: perheemme nuorimmainen täytti 18 vuotta. Yhtäkkiä havahduimme siihen, että meillä ei ole enää yhtään alaikäistä lasta. Se tuntuu samaan aikaan haikealta, mutta myös valtavan merkitykselliseltä rajapyykiltä.
Kainuu opettaa totesi kollegani, kun viestittelin kanssaan Vuokatin etä- ja talvilomaviikkomme jälkeen. Jäin pohtimaan asiaa. Mitä Kainuu oikeastaan minulle opetti?
Suomi on jälleen valittu maailman onnellisimmaksi maaksi – jo yhdeksännen kerran. Uutinen herättää joka vuosi saman reaktion: hämmennystä, huvittuneisuutta ja ehkä pientä ylpeyttä. Miten maa, jossa valitetaan säästä, vältellään small talkia ja juodaan kahvia enemmän kuin missään muualla, voi olla maailman onnellisin?
Vietin viikonlopun Luxemburgissa pitämässä ruokakursseja teemalla Nordic food ja Nordic cooking. Kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta – eikä viimeisestä. On aina yhtä kiinnostavaa huomata, miten suuri kiinnostus pohjoismaista ruokaa kohtaan maailmalla on. Kun puhun suomalaisesta ja pohjoismaisesta kotiruoasta ja näen osallistujien silmien säihkeen,...
Turku on Suomen ensimmäinen kaupunki – mutta kaikkea muuta kuin menneisyyteen jämähtänyt. Se on maailman ihanin kaupunki, ainakin turkulaisten mielestä. Meille ulkokuntalaisille vähintäänkin yksi mielenkiintoisimmista. Täällä historia ja tulevaisuus kulkevat rinta rinnan. Turun tuomiokirkko muistuttaa kaupungin pitkästä historiasta, kun taas...
Heikintorin peruskorjaus ja tulevaisuus herättävät nyt paljon keskustelua – eikä syyttä. Tapiola on Espoon historiallinen kaupallinen sydän, mutta samalla alue, joka elää voimakkaassa murroksessa. Metro, uudet asuinrakennukset, työpaikkakeskittymät ja kulttuuritarjonta ovat tuoneet alueelle uutta elämää. Kysymys kuuluu: millainen Heikintori...
On hetkiä, jolloin ruoka on enemmän kuin ravintoa. Se on muistoja, tuoksuja ja tapoja, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle. Yksi tällainen hetki on se, kun leivälle asetetaan ohut siivu leikkelettä – oli se sitten ruisleipä suomalaisessa keittiössä, rustiikkinen bocadillo Espanjan auringossa tai lämmin panino italialaisessa kahvilassa.
Kun puhun rauhasta arjessa, tarkoitan usein hyvin konkreettisia asioita: sitä, millaisista raaka-aineista ruoka syntyy ja millaisessa rytmissä se valmistetaan. Kotimainen peruna ja poro ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ne ovat osa suomalaista ruokaketjua, jossa tuotanto, alkuperä ja maku kietoutuvat yhteen.
Me suomalaiset arvostamme kotimaisuutta korkealle ja arkemme on kallistunut. Inflaatio, asumisen kustannukset ja ruoan hinnannousu ovat pakottaneet monia tarkastelemaan ostoskäyttäytymistään uudella tavalla.
Niin, mitä ne käytöstavat oikeastaan ovat? Osaammeko me aikuisetkaan niitä aina – saati sitten lapsemme? Jos lapset eivät ole koskaan olleet tilanteissa, joissa hyviä tapoja voisi oppi tai jos me emme ole itse näyttäneet heille esimerkkiä, niin mistä se oppi tulee? Koulustako? Päiväkodista? Vai pitäisikö se kuitenkin löytyä eniten kotoa?
