On hetkiä, jolloin ruoka on enemmän kuin ravintoa. Se on muistoja, tuoksuja ja tapoja, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle. Yksi tällainen hetki on se, kun leivälle asetetaan ohut siivu leikkelettä – oli se sitten ruisleipä suomalaisessa keittiössä, rustiikkinen bocadillo Espanjan auringossa tai lämmin panino italialaisessa kahvilassa.
Kun puhun rauhasta arjessa, tarkoitan usein hyvin konkreettisia asioita: sitä, millaisista raaka-aineista ruoka syntyy ja millaisessa rytmissä se valmistetaan. Kotimainen peruna ja poro ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ne ovat osa suomalaista ruokaketjua, jossa tuotanto, alkuperä ja maku kietoutuvat yhteen.
Me suomalaiset arvostamme kotimaisuutta korkealle ja arkemme on kallistunut. Inflaatio, asumisen kustannukset ja ruoan hinnannousu ovat pakottaneet monia tarkastelemaan ostoskäyttäytymistään uudella tavalla.
Niin, mitä ne käytöstavat oikeastaan ovat? Osaammeko me aikuisetkaan niitä aina – saati sitten lapsemme? Jos lapset eivät ole koskaan olleet tilanteissa, joissa hyviä tapoja voisi oppi tai jos me emme ole itse näyttäneet heille esimerkkiä, niin mistä se oppi tulee? Koulustako? Päiväkodista? Vai pitäisikö se kuitenkin löytyä eniten kotoa?
Kaupallinen yhteistyö Järvikylä/Famifarm Oy
Peruna on ollut suomalaisen ruokapöydän kulmakivi sukupolvien ajan, mutta viime vuosikymmeninä sen asemaa ovat haastaneet pasta ja riisi. Vuodesta 1965 vuoteen 2016 jokainen suomalainen on vähentänyt perunan syömistään noin sadalla kilolla – se on valtava muutos.
Kun sää, matalapaine, harmaus ja sade, vaikuttaa suoraan mieleen ja oloon. Tänä kesänä se on tuntunut erityisen vahvasti pitkien matalapainejaksojen aikoina. Väsymys.
Julkaisin hiljattain sosiaalisessa mediassa kesäsalaattiresepti-reelsin, jonka raaka-aineet olivat kotimaisia: varhaisperunaa, kaalia, kananmunaa, jogurttia ja mausteena piparjuuritahnaa (ruotsalaista) sekä sinappia. Yksinkertainen, sesonkiin sopiva annos – ja samalla hyvä esimerkki siitä, miten arkisilla valinnoilla voi tukea laajempia...
Ajatuksia yrittäjyydestä, kokkikilpailuista ja tasa-arvosta asiantuntijakentällä
Istuin Finnairin lennolla, kun vieressäni istuva ulkomaalainen liikematkustaja kysyi, mitä suomalaista tässä business-luokan ateriassa oli. Katsoimme annosta, ei mitään. Mikään osa ei ollut suomalaista ei edes leipä eikä myöhemmin tarjottu pulla. Tämä pieni hetki kertoo isosta asiasta: mitä me oikein viestimme itsestämme? Ja miten me suomalaiset...
