• Kaikkea lautasen ja lasin väliltä •

Katin Blogi

 


Yrttiviikko on nyt. Viikko on loistava muistutus lisätä vihreää omalla lautasella. Yrttivalikoima pienissäkin kaupoissa on tänä päivänä valtava. Eniten kaupoissa myydään tilliä ja toiseksi eniten basilikaa. Aika mielenkiintoiset yrtit, ihan erilaiset

Olin viime viikolla Fuengirolassa neljä päivää. Yksi matkan tarkoitus oli tutustua suomalaisyhteisön toimintaan ja palveluihin. Pelkästään Fuengirolassa asuu säännöllisesti talven ajan 6500 suomalaista, lisäksi lukuun on hyvä lisätä ne tuhannet, jotka käyvät pidempiä tai lyhyempiä jaksoja alueella. Alueella pidempiä jaksoja viettävä ryhmä on...

Hyvä ruoka ja viini. Grilliruoka ja bisse. Salaatti ja skumppa. Kilistetään! Onhan näitä yhdistelmiä. Monia. Onko meillä sanontaa ruoan ja alkoholittoman juoman yhdistelmälle? Ihan heti ei tule mieleen….

Hel 09

Tue omia

EU:n ylimääräisen huippukokouksen teema on, miten EU tukee omia yrityksiään. Bingo! Tämä on juuri sitä. Toimi paikallisesti vaikuta maailmanlaajuisesti. EU laajuisesti kyse on valtiontukisäännöstöstä, mutta miten me toimimme paikallisesti.

Kyllä minä nyt olen taas ajatellut ja sapettaa. Pari viikkoa sitten Yle uutisioi ulkomaisen matkailun hitaasta elpymisestä. On meilä tekemistä, varsinkin ruoan osalla. Eiköhän aleta toteuttamaan suomalaisen ruoan helppoa ja mutkatonta saatavuutta. Suomalaiset raaka-aineet ovat perinteisesti maukkaita, puhtaita ja ravitsevia. Siinä...

Mitä tiesinkään elämää ja itsetuntoa raastavista vuosista lastemme ollessa pieniä. En juuri mitään tai no paljon vähemmän. Kiukutteleva lapsi kainaloon ja menoksi. Jos ruoka ei kelvannut sai sitten olla nälkäinen. Siinä vaiheessa kun ne kiukuttelevat lapset olivat päätä pidempiä ei enää voinutkaan ottaa kainaloon. Tiukat teinivuodet olivat silloin...

Punaista lihaa syön kun se on erinomaista. Hyvä ei riitä. Kyseessä ei ole mikään aate, eikä terveys eikä mikään -ismi. Ruokavalioni on vain hiljalleen siirtynyt kasvis- ja kalapainotteisemmaksi. Miksi näin on käynyt, en osaa eritellä. Jos minun pitää määritellä itseni syöjä-kategorioihin niin kyseessä on fleksaava sekaani.

Viime viikkoina on uutisoitu ruoan hinnan noususta, ravintolaruokailun hinnannoususta, vähenevistä ravintoloiden asiakasmääristä, kasvisten menekin vähenemisestä ja suomalaisten ravitsemustottumusten muuttumisesta. Aikamoisia otsikoita ja muuttuvaa tilannekuvaa.

Vuosi 2022 oli omituinen. Oman yritystoiminnan kehittäminen oli minulla keskiössä. Sainkin vauhditettua itseni työllistämistä ja palveluitani tuotteistettua varsin mallikkaasti. Isommassa mittakaavassa vuosi oli omituinen, suorastaan hurja. Itse asiassa koko 2020-luku on ollut tähän asti outo. Maailmassa tapahtuu asioita, joita ei voinut uskoa kuin...

Vuosi kääntyy loppuaan kohti ja on aika summata mennyttä vuotta. Takana on ensimmäinen kokonainen vuosi yrittäjänä. Mikä vuosi se on ollutkaan! Innostava ja mahdollistava sekä ihanan monipuolinen.